Olisiko kestävän huippusuorittamisen kannalta parempi tähdätä 80 % suoritukseen 110 % puristuksen sijasta?
Odotetaanko meiltä sitä, että menestys vaatii jatkuvaa venymistä ja ylisuorittamista? Jokaisessa palaverissa, projektissa ja työpäivässä pitää aina antaa kaikki.
Mitä tapahtuu, kun yli sadan prosentin puristus jatkuu pitkään?
Energia loppuu. Luovuus hiipuu. Päätöksenteko heikkenee. Virheet lisääntyvät. Niin ja pahimmillaan vastaan tulee lopullisesti estävä seinä.
Huippu-urheilijat ymmärtävät tämän hyvin. Kukaan ei harjoittele jatkuvasti maksimiteholla. Kehitys syntyy kuormituksen ja palautumisen tasapainosta. Suurin osa harjoittelun hyödyllisyydestä syntyy toiminnan pitkäjänteisestä suunnitelmallisuudesta, joka lopulta on kokonaisuudessaan tasaista, laadukasta arjen perustyötä.
Sama pätee varmasti myös urheilun ulkopuoliseen johtamis- ja asiantuntijatyöhön.
Kun arki mitoitetaan ennakoiden järkevästi, jää energiaa ja ajattelukapasiteettia tilanteisiin, joissa tarvitaan todellista venymistä ja huippusuoritusta. Jos kuormitus on jatkuvasti äärirajoilla, pienikin kriisi voi horjuttaa merkittävästi toimintakykyä niin normaali- kuin vaativissa työtilanteissa.
Armollisuus ja itsensä ennakoiva vaativa johtaminen eivät keskenään ole tehokkuuden vastakohtia – ne ovat minusta luontevasti edellytyksiä toinen toiselle.
Me EVOLVissa tarkastelemme suorituskyvyn rinnalla aina kestävyyttä sekä myös tarvittavaa palautumista. Parhaat johtoryhmät osaavat tietoisesti hidastaa silloin, kun se on tarpeen. Juuri siksi ne kykenevät myös kiihdyttämään oikeissa hetkissä. Aina ei ole ylisuorittamisen aika.
Viikonlopun kynnyksellä haastan sinut pohtimaan:
Oletko tällä viikolla antanut itsellesi luvan tehdä asioita riittävän hyvin – vai oletko käyttänyt kaikki voimavarasi?
Onko lepo ansaittu palkinto kovan työn jälkeen ja kestävä levollisuus puolestaan strateginen pyrkimys?
26.6.2026 EVOLV-tiimi / Jaakko